Hevoselle

Kun hankkii ensimmäisen oman hevosensa, sen tarvitsema tavaramäärä saattaa monelle tulla yllätyksenä. Ratsastuskouluissa on tottunut ettei varusteista juuri nää kuin suitset, satulan, mahdollisesti suojat ja harjoja. Hevosen ylläpitoon ja siitä huolehtimiseen on kuitenkin hyvä hankkia tarvittavat perustarvikkeet. Kokosimme pientä listaa josta ensimmäisen uuden hevosen hankkivat voivat ottaa vinkkiä.

Riimu ja riimunnaru ovat hevoselle välttämättömiä. Riimuja on monen erivärisiä ja kuosisia. Parhaiten hevosesi koon saat tietää kokeilemalla. Koot ovat pienimmästä suurimpaan shetland, pony, cob ja full. Riimunnarua tarvitset hevosen taluttamiseen. Hevosia viedään tarhaan, valmistellaan ratsastukseen sidottuna ja kuljetetaan trailerissa riimu päässä. Kuljetukseen suositellaan käytettäväksi nahkaista riimua. Nahka on yleisesti kestävämpi materiaali kuin nailon josta suurin osa riimuista valmistetaan. Riimunnaruja on erimittasia. Mahdollisesti karkaavalle ja käsiteltäessä epävarmemmalle hevoselle on hyvä valita pidempi naru. Näin saat enemmän ns. "pelivaraa"

Kuljetussuojat on hyvä olla mukana kun menee hakemaan uutta hevosta. Harmittaisi todella paljon jos tällä ensimmäisellä yhteisellä matkalla hevosen jaloille pääsisi tapahtumaan jotain. Kuljetukseen kelpaavat myös muut hevosen jalkoja suojaavat pintelit tai suojat.

Suojat ovat varuste jonka kokoa on vaikea arvioida näkemättä hevosen jalkoja. Kaikille hevosille suojien käyttäminen ei edes ole välttämätöntä. Suojien tarkoitus on suojata jos hevosen jalkojen liikeradan takia hevonen esimerkiksi kopsuttelee omia jalkojaan yhteen. Etu- tai takajalkojen osuessa yhteen esimerkiksi väistöliikkeitä tehdessä kutsutaan hivuttamiseksi. Tämän ongelman takia monet käyttävät hevosen jaloissa hivutussuojia. Esimerkiksi hypätessä materiaaliltaan kovia puomeja halutaan hevosen jalkoja suojata kolhuilta. Hevosen jalkojen herkin kohta on jänteet ja niitä pyritään suojaamaan vammojen välttämiseksi. Tämän takia hevosen jalkoihin voi laittaa jännesuojat. Kaikkia suojatyyppejä löytyy omanlaisensa etu- ja takajalkoihin jotka on muotoiltu hevosen jalan ja tarpeen mukaan. Jos hevosen takajalka ottaa etujalan vuohiskuoppaan/kavioon kiinni kun se kävelee, sanotaan hevosen yliastuvan. Paljon yliastuvalle hevoselle suositellaan bootseja jolloin hevosenkenkä ei pääse vaihgoittamaan vuohisia. Bootseja voidaan käyttää myös jos hevonen hivuttaa koko jalallaan, jolloin myös kaviot ottavat yhteen väistöliikkeitä tehtäessä. Suojat ovat usein valmistettu neopreenistä ja niiden ulkopinta on helposti puhdistettavaa muovia. Suojia löytyy monessa eri koossa ja värissä.

Pinteleillä voit korvata suojat joissain tilanteissa. Pinteleitä löytyy eri materiaalia eri käyttötarkoituksiin. Yleisimmin ratsastaessa käytetään fleecepinteleitä tai joustopinteleitä. Pintelipatjojen käyttö on makuasia. Jotkut käyttävät patjoja jotta pintelin paine jakautuu tasaisesti jalalle ja ettei pinteleitä saa käärittyä liian tiukalle puristamaan hevosen jalkaa. Pintelit kiinnitetään tarralla.

Suitset lisäävät kontrollia hevoseen ja niiden käyttö ratsastuksessa on suotavaa. Suitset ovat nahkaisia ja niiden koot menevät samoin kuin riimuissa. Shetland, pony, cob ja full. Väreinä suitsissa yleensä ovat musta tai ruskea. Suitsista löytyy erilaisia malleja eri turpahihnoilla. Yleensä suitsiin yhdistetaan kuolaimet. Meidän valikoimastamme löydät myös kuolaimettomat suitset.

Kuolaimet valitaan hevosen suun tuntuman ja käyttötarkoituksen mukaan. Kuolaimissa on usein hyvä kysyä apua kokeneemmalta ratsastajalta, esimerkiksi valmentajalta. Pehmeimmät ja yleisimmät kuolaimet ovat nivelkuolaimet ja kolmipalakuolaimet. Jos hevonen on voimakas viemään esimerkiksi maastossa tai esteillä voi harkita kuolainta josta löytyy enemmän vipuvartta.

Satulaa tarvitset ratsastukseen. Toki ilmankin voi mennä mutta satula tuo omat helpotuksensa, esimerksi ratsastajan tasapaino säilyy paremmin ja on helpompi keventää. Satulaa ostettaessa on hyvä miettiä mihin käyttötarkoitukseen se tulee. Perusratsastukseen usein riittää yleissatula jolla voi ratsastaa lajista riippumatta. Koulusatula on hyvä vaihtoehto paljon kouluratsastusta menevälle. Niissä on suuremmat polvituet jotka auttavat ratsastajan jalkaa pysymään paremmin paikallaan ja oikeassa asennossa. Koulusatulassa on myös pidemmät siivet ja niissä käytetään pidempiä jalustimia. Koulusatuloissa istuinosa on usein kuppimaisempi jotta siinä olisi helpompi istua esimerkiksi alhaalla harjoitusravissa.  Estesatulaa suositellaan paljon esteitä hyppäävälle. Esteillä tarvitset lyhyemmät jalustimet jolloin pääset helpommin keventämään hevosen hyppyyn mukaan. Estesatulan omanlaisensa toppaukset ja matalampi istuinmalli helpottavat ratsastajan oikeassa asennossa pysymistä. Satulan lisäksi tarvitset jalustimet, jalustinhihnat ja sopivan mittaisen satulavyön.

Satulavyö valitaan satulan mukaan. Este- ja yleissatuloihin tarvitaan pidempi satulavyö sillä niissä vastinhihnat ovat korkeammalla, satulan siiven alla. Koulusatulaan riittää lyhyempikin vyö sillä siinä vastinhihnat tulevat alemmas satulan siiven alapuolelle. Materiaaleja satulavöissä on monia ja sen valitseminen on makukysymys. Hankaumista herkästi kärsivälle kannattaa valita pehmeämpi materiaali. Vyön tulee olla sopivan mittainen että sen saa kiinni ja tarpeeksi kireälle.

Satulahuopa laitetaan satulan alle suojaamaan satulaa hevosen karvoilta, hieltä ja kulumilta. Satulahuovat usein hikistyvät hevosen liikkuessa ja näin huopa on helppo pestä ja satulan nahka pysyy parempana pidempään. Paljon treenaavalle ja hikistyvälle hevoselle kannattaa valita imevä, hengittävä ja helposti kuivuva materiaali. Huopia löytyy erikokoisena ja mallisena. Erilaisiin satulamalleihin on omanlaisensa huovat. Koulusatulan kanssa on hyvä käyttää koulusatulahuopaa jotta se on tarpeeksi iso. Värejä löytyy jokaiseen makuun. Kisoissa kuitenkin käytetään yleensä valkoista.

Loimia löytyy eri paksuisia eri vuoden aikoihin. Toppaloimia tarvitaan talven pakkasissa ja ulos hevonen tarvitsee vedenpitävän sadeloimen. Loimitus on aina omistajan mielipiteistä riippuvaista. Klipatuille hevosille loimia tarvitsee lämmikkeeksi enemmän kuin hevosille joilla on luontainen talvikarva lämmittämässä. Märän hevosen kuivattamiseen soveltuu parhaiten fleece-, villa- tai vohveliloimi. Ne imevät kosteuden nopeasti itseensä ja kuivattavat hevosen. Laiduntaville ja hyönteisille aroille hevosille kannattaa kesäisin laittaa hyönteisloimi ulos. Hyönteisloimikaan ei suojaa hevosta isoimmilta paarmoilta mutta saattaa helpottaa hevosen oloa. Kesäihottumahevosilla käytössä on ekseemaloimi joka suojaa myös pienimmiltä hyönteisiltä. Loimia useilta hevosenomistajilta löytyy jokaiseen tilanteeseen ja ne ovat eniten tilaa vievä varuste.

Harjojaon hyvä hankkia hevosen karvan ylläpitoon ja hoitoon. Pölyharjalla suitaan pois suurimmat kuivikkeet ja pöly. Pääharjat ovat pehmeitä, pieniä ja näppäriä pään puhdistamiseen. Kumi- tai piikkisukalla harjataan pois kuivunut muta ja karvanlähtöaikaan rapsutellaan pois irtoavaa karvaa. Jouhien selvittämiseen on omat kampansa ja harjansa. Jouhien selvittämiseen kannattaa myös hankkia selvitysainetta. Tällöin takut selviävät hellemmin ja harjaaminen on jouhia säästävämpää. Kaviokoukku tarvitaan kavioiden putsaamiseen. Hevosen pesuun on hyvä varata pesusieni.

Ämpäristä voit ruokkia ja juottaa hevostasi.


Haavanhoitoon varustevalikoimasta on hyvä löytyä välttämättömyydet. Hevoset ovat eläimiä ja ne saattavat loukata itseään esimerkiksi ulkoillessa. Pienten haavojen hoitoon on hyvä löytyä puhdistusainetta ja sidetarpeita. Erilaisia salvoja ja hoitoaineita kannattaa hankkia tarpeen mukaan. Valikoimastamme löydät rohtoja moniin vaivoihin. Nahkaisia varusteita on hyvä putsata ja huoltaa. Nahankäsittelyaineilla esimerkiksi puhdistusaineilla ja öljy
illä saat pidennettyä varusteiden ikää ja hyvää kuntoa.


Hevosen hyvinvoinnin takaavat laadukkaat ja tarkoin valikoidut tuotteet merkeiltä:
Acavallo, Aiver, HKM, B Vertigo, Back On Track, Kingston, BR, Royal Steel, Bucas, Cheval, Effax, Effol, Horse Guard, Horse Comfort, Equitare, Eskadron, Euro-Star, Rain Buster, Globus, Black Horse, Dodson & Horrel, eQ-Kemppi, Ideal Harness, Lami-Cell, Velj. Wahlsten, Solheds, Likit, QHP
1,155 tuotetta
Järjestys:
Bucas säkäpehmuste loimeen navy - Loimitarvikkeet - bu72500-89 - 1
Bucas säkäpehmuste loimeen navy - Loimitarvikkeet - bu72500-89 - 2
bucas

Bucas säkäpehmuste loimeen navy

Tarroilla kiinnitettävä säkäpehmuste sopii loimiin joissa tarrataskut kaulakappaleen kiinnitystä varten
(0)
12,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
CATAGO Bamboo kesäloimi - Fleeceloimet ja coolerit - ec3702 - 1
CATAGO Bamboo kesäloimi - Fleeceloimet ja coolerit - ec3702 - 2
Ale -40%

CATAGO Bamboo kesäloimi

Kevyt sekä pehmeä kesäloimi hevosellesi. Viilentää mukavasti sekä pitää ylimääräisen pölyn pois karvasta. Antibakteerinen.
125cm
(0)
59,97 €Ovh. 99,95 €
CATAGO Fir-Tech kinnersuojat - Suojat taakse - ec3715 - 1
CATAGO Fir-Tech kinnersuojat - Suojat taakse - ec3715 - 2
Catago

CATAGO Fir-Tech kinnersuojat

Vuoraus kudottu keraamisista partikkeleista ja Synthermax täytekuidusta, joista on syntynyt FIR-Tech ominaisuus, jolla on kaksitoiminen vaikutus. Se lämmittää lihakset, jänteet ja nivelet, joten...
M
(0)
84,95 €
CATAGO Fir-Tech sukat hevoselle - Tallisuojat - ec1589 - 1
CATAGO Fir-Tech sukat hevoselle - Tallisuojat - ec1589 - 2
Catago

CATAGO Fir-Tech sukat hevoselle

Kevyt puristus hevosen jaloille. Nopeuttaa palautumista. Tulehduksia estävä vaikutus.
(0)
64,95 €
Tuote tilapäisesti loppu
Catago Fir-tech puolivartalohuppu - Loimitarvikkeet - cat50423001 - 1
Catago Fir-tech puolivartalohuppu - Loimitarvikkeet - cat50423001 - 2
Catago

Catago Fir-tech puolivartalohuppu

Joustava ja kevyt puolivartalohuppu rentouttaa ja hoitaa mm. olkapään sekä kaulan alueen painetta. Sopii hyvin myös kesäihottumaisten suojaamiseen ja hoitoon.
Poni
(0)
139,95 €
Cheval jalustinhihnat nahka/nylon - Jalustinhihnat - 24860-24869 - 1
Horse Guard

Cheval jalustinhihnat nahka/nylon

Cheval jalustinhihnat nahka/nylon pehmeät nahkaiset jalustinremmit joissa nylon vahvistukset.
Cheval jalustinhihnat nahka/nylon - Jalustinhihnat - 24860-24869 - 1
125cm
(0)
55,00 €
Cheval mutkasatulavyö nahkaa - Satulavyöt - 235-Ch - 1
Cheval mutkasatulavyö nahkaa - Satulavyöt - 235-Ch - 2
Cheval

Cheval mutkasatulavyö nahkaa

Cheval S-mutkavyö on laadukas ja pehmeästi topattu muotoiltu nahkainen satulavyö antaa hevosen kainaloille ja lavoille enemmän tilaa liikkuessa.
(0)
85,00 €
Useita vaihtoehtoja
Cheval panssarivyö pikalukolla - Satulavyöt - 2361-Ch - 1
Cheval panssarivyö pikalukolla - Satulavyöt - 2361-Ch - 2
Cheval

Cheval panssarivyö pikalukolla

Chevalin laadukas nahkainen panssarivyö jossa pikalukko esim.martingaalin kiinnitystä varten. Kolminkertaiset joustot kummallakin puolella. Koot: 110-130, värit: musta ja ruskea....
(0)
119,00 €
Useita vaihtoehtoja
Cheval suitset aachen - Suitset - 31370 - 1
Cheval

Cheval suitset aachen

Chevalin suitset aachenturparemmillä on valmistettu pehmeästä nahasta. Turpahihna ja otsapanta, sekä niskahina ovat pehmustetut. Turparemmin hihna kulkee niskahihnan päältä. Kumi-kangasohjat...
Cheval suitset aachen - Suitset - 31370 - 2
Shettis
(0)
63,50 €
Clothing Bib kuonokoppa - Kuonokopat, imppauspannat ja kaulapannat - wh505100 - 1

Clothing Bib kuonokoppa

Clothing Bib hevosen kuonokoppa estää hevosta repimästä loimia. Vahvasta muovista valmistettu koppa on hygieeninen, sillä se on helppo pestä. Kiinitetään riimuun. Yksi koko, full....
(0)
19,95 €
Tilaustuote, tilaamme erikseen toimittajalta.
Lähetysaika n. 5-21 arkipäivää
D-kuolain Enkel - Western ja issikkakuolaimet - 4411 - 1
D-kuolain Enkel - Western ja issikkakuolaimet - 4411 - 3

D-kuolain Enkel

D-nivelkuolain sweet iron kupari raidoilla
(0)
14,00 €
Tuote tilapäisesti loppu
Effax Leather Grip satulaliima puikko - Satulatarvikkeet - EF126100 - 1
Effax

Effax Leather Grip satulaliima puikko

Effax Leather Grip satulaliima -puikko lisää kitkaa ja tarttuvuutta nahan pinnassa .
(0)
11,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Ekseema kaulakappale Waldhausen - Hyönteisloimet - wh8057521 - 1
Ekseema kaulakappale Waldhausen - Hyönteisloimet - wh8057521 - 2
Waldhausen

Ekseema kaulakappale Waldhausen

Ekseemakaulakappale Waldhausen on pehmeästä, liukaspintaisesta ja joustavasta kankaasta valmistettu laajasti hevosen kaulan ja lavat peittävä ihottumakaulapala.
Tummansininen
Poni
(0)
34,95 €
Ekseemaloimi Waldhausen harmaa - Hyönteisloimet - wh80571gr - 1
Waldhausen

Ekseemaloimi Waldhausen harmaa

Ekseemaloimi Waldhausen harmaa on pehmeästä ja joustavasta kankaasta valmistettu laajasti hevosta peittävä ihottumaloimi.
Harmaa
115 cm
(0)
94,95 €
Ekseemaloimi Waldhausen tummansininen - Hyönteisloimet - wh80571 - 2
Waldhausen

Ekseemaloimi Waldhausen tummansininen

Ekseemaloimi Waldhausen on pehmeästä ja joustavasta kankaasta valmistettu laajasti hevosta peittävä ihottumaloimi. Loimessa on kiinteä pitkä kaulakappale, jonssa niskassa kiristysremmi/kiinnitys...
Ekseemaloimi Waldhausen tummansininen - Hyönteisloimet - wh80571 - 2
115 cm
(0)
94,95 €
EquiTherm kylmäyspatja - Pintelit ja patjat - equi7100 - 1
EquiTherm kylmäyspatja - Pintelit ja patjat - equi7100 - 2
Stassek Diversit

EquiTherm kylmäyspatja

Equitherm viilentävä tai lämmittävä termosuoja on kätevä uudestaan käytettävä patja hevosen jalkojen kylmäykseen tai lämmittämiseen. Myydään kappaleittain
(0)
49,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Equipage Cayden pintelipatjat putsilla - Pintelit ja patjat - eq47748 - 1
Equipage

Equipage Cayden pintelipatjat putsilla

Equipage Cayden pintelinpatjat pustilla memory foam patjat jotka suojaavat kavion aluetta ilman erillistä putsia. Patjan alareunassa kavion päälle tulevassa osuudessa vahvistettu pinta. Myydään...
S/M
(0)
33,00 €
Equitheme 840d talliloimi kevyt 50g - Talliloimet ohuet - et400798 - 1
Equitheme 840d talliloimi kevyt 50g - Talliloimet ohuet - et400798 - 2
Equitheme

Equitheme 840d talliloimi kevyt 50g

Vahvapintainen talliloimi jossa kevyt 50g toppaus ja polypuuvilla vuorikangas siirtämään kosteutta pois hevosesta
125 cm
(0)
79,90 €
Equithème Tyrex kaulakappale 1200d - Ulkotoppaloimet - et4000995101 - 1
Equithème Tyrex kaulakappale 1200d - Ulkotoppaloimet - et4000995101 - 2
Ale -50%
Equitheme

Equithème Tyrex kaulakappale 1200d

Equithéme Tyrex 1200d kaulakappale 150g toppauksella on valmistettu paksusta ja erittäin korkean, 8000mm vedenpitävyyden omaavasta päälikankaasta.
Poni
(0)
24,50 €Ovh. 49,00 €
Ergonomic suitset Monarch jumping Eco - Suitset - mon61001 - 1
Montar horse collection

Ergonomic suitset Monarch jumping Eco

Ergonomic suitset Monarch Jumping Eco leather innovatiivinen uutuus jossa hevosen mukavuus on prioriteettina ykkönen.
Ergonomic suitset Monarch jumping Eco - Suitset - mon61001 - 3
Poni
(0)
209,00 €
Ergonomic suitset Normandie Dressage Eco - Suitset - mon62001 - 1
Montar horse collection

Ergonomic suitset Normandie Dressage Eco

Ergonomic suitset Normandie Dressage Eco leather innovatiivinen uutuus jossa huippu käyttömukavuus kohtaa elegantin ulkomuodon. Avoin ergonomisesti muotoiltu niskaosa mahdollistaa suitsien hyvän...
Ergonomic suitset Normandie Dressage Eco - Suitset - mon62001 - 1
Cob
(0)
289,00 €
Etuvyö - Islanninhevossatulat ja tarvikkeet - 4112 - 1

Etuvyö

Valmistettu vahvasta resorinauhasta Ruotsissa. koot ja hinnat : 00cm 16,40€ sekä 110cm 18,40€
(0)
16,40 €
Useita vaihtoehtoja
Falabella fleeceloimi Ornament - Fleeceloimet ja coolerit - qhp6668 - 1
Falabella fleeceloimi Ornament - Fleeceloimet ja coolerit - qhp6668 - 2
QHP

Falabella fleeceloimi Ornament

Pikkuponin fleeceloimi, jossa kauniit koristeet takana. - hopeinen koristenyöri kulkee loimen ympäri - takaosassa kaunis ornamentti koriste - irroitettavat ristivyöt - edessä kiinnityssolkien...
Tummansininen
75 cm
(0)
34,95 €
Fenwick Liquid Titanium maski - Korvahuput - ft328545 - 1
Fenwick Liquid Titanium maski - Korvahuput - ft328545 - 2
Fenwick

Fenwick Liquid Titanium maski

Fenwick Liquid Titanium maski voi auttaa hevosta rentoutumaan ja keskittymään luonnollisesti. Sopii käytettäväksi hevosilla erityisesti stressaavien tilanteiden aikana tai ennen esim....
S
(0)
99,00 €
Fleeceloimi Icelandic - Fleeceloimet ja coolerit - qhp6505 - 1
Fleeceloimi Icelandic - Fleeceloimet ja coolerit - qhp6505 - 2
QHP

Fleeceloimi Icelandic

Issikan fleeceloimi, jossa edessä Islannin lippu. - ristivyöt - väreinä Islannin lipun värit; sininen, punainen ja valkoinen - muotoilu suunniteltu issikoille
115cm
(0)
42,50 €
Fleecepintelit QHP 4 kpl - Pintelit ja patjat - qhp4029 - 1
Fleecepintelit QHP 4 kpl - Pintelit ja patjat - qhp4029 - 2
QHP

Fleecepintelit QHP 4 kpl

Käytännölliset pintelit, joissa sulkijatarra. Pituus 3 metriä. Saatavilla useita ihania värejä. Myydään 4 kappaleen paketissa.
Tummansininen
(0)
10,90 €
Flex On SafeOn jalustimet IUG avautuvat - Jalustimet - foSO051UG0 - 1
Flex on

Flex On SafeOn jalustimet IUG avautuvat

Safe on jalustimet tarjoavat mukavuutta, suorituskykyä ja turvallisuutta avautuvan ulkoreunan ansiosta
Flex On SafeOn jalustimet IUG avautuvat - Jalustimet - foSO051UG0 - 1
(0)
285,00 €
Freejump Air's jalustimet angled eye - Jalustimet - freejumpair2 - 1
Freejump

Freejump Air's jalustimet angled eye

Air's jalustimet taivutetulla jalustinremmin kiinnityksellä valittavissa joko suoralla tai 10asteen kulmaan taivutetulla jalansijalla
Freejump Air's jalustimet angled eye - Jalustimet - freejumpair2 - 7
(0)
189,00 €
Freejump Air's jalustimet straight eye - Jalustimet - freejumpair1 - 1
Freejump

Freejump Air's jalustimet straight eye

Freejump Air's jalustimet suoralla perinteisellä jalustinremmin kiinnityslenkillä ja suoralla tai 10asteen kulmaan taivutetulla jalansijalla
Freejump Air's jalustimet straight eye - Jalustimet - freejumpair1 - 1
(0)
189,00 €
Freejump Collier New apuohja - Apuohjat - freejumpcollier - 1
Freejump Collier New apuohja - Apuohjat - freejumpcollier - 3
Freejump

Freejump Collier New apuohja

Freejump Collier New apuohja auttaa ratsastajaa saavuttamaan kevyemmän ja vakaamman ohjastuntuman sekä paremman ja tasapainoisemman ratsastusasennon. Freejump Collierin kanssa ratsastaja ei pysty...
Musta
(0)
149,00 €
Freejump Pro Grip jalustinremmit - Jalustinhihnat - fjprogrip - 1
Freejump

Freejump Pro Grip jalustinremmit

Freejump Pro Grip jalustinremmit antavat lyömätöntä käyttömukavuutta ja vakaamman jalustimen asennon ratsastettaessa.
Musta
S
(0)
179,00 €
Freejump Pro kit jalustimen nastat - Jalustimet - fjProkit - 1
Freejump

Freejump Pro kit jalustimen nastat

Freejump Pro Kit jalustimen nastat ja työkalu soft up pro jalustimien nastojen vaihtoon.
(0)
29,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-4 arkipäivässä
Freejump Soft up Classic One Tone jalustin - Jalustimet - fjclassicblack - 1
Freejump

Freejump Soft up Classic One Tone jalustin

Freejump Soft up Classic turvajalustimet uusi turvajalustin on sirompi ja hieman pienempi ja kevyempi malli kuin Freejump soft up pro jalustimet. Lisäksi jalustimessa hihnan kiinnitys on perinteisen...
Freejump Soft up Classic One Tone jalustin - Jalustimet - fjclassicblack - 1
(0)
285,00 €