Kun hankkii ensimmäisen oman hevosensa, sen tarvitsema tavaramäärä saattaa monelle tulla yllätyksenä. Ratsastuskouluissa on tottunut ettei varusteista juuri nää kuin suitset, satulan, mahdollisesti suojat ja harjoja. Hevosen ylläpitoon ja siitä huolehtimiseen on kuitenkin hyvä hankkia tarvittavat perustarvikkeet. Kokosimme pientä listaa josta ensimmäisen uuden hevosen hankkivat voivat ottaa vinkkiä.
Riimu ja riimunnaru ovat hevoselle välttämättömiä. Riimuja on monen erivärisiä ja kuosisia. Parhaiten hevosesi koon saat tietää kokeilemalla. Koot ovat pienimmästä suurimpaan shetland, pony, cob ja full. Riimunnarua tarvitset hevosen taluttamiseen. Hevosia viedään tarhaan, valmistellaan ratsastukseen sidottuna ja kuljetetaan trailerissa riimu päässä. Kuljetukseen suositellaan käytettäväksi nahkaista riimua. Nahka on yleisesti kestävämpi materiaali kuin nailon josta suurin osa riimuista valmistetaan. Riimunnaruja on erimittasia. Mahdollisesti karkaavalle ja käsiteltäessä epävarmemmalle hevoselle on hyvä valita pidempi naru. Näin saat enemmän ns. "pelivaraa"
Kuljetussuojat on hyvä olla mukana kun menee hakemaan uutta hevosta. Harmittaisi todella paljon jos tällä ensimmäisellä yhteisellä matkalla hevosen jaloille pääsisi tapahtumaan jotain. Kuljetukseen kelpaavat myös muut hevosen jalkoja suojaavat pintelit tai suojat.
Suojat ovat varuste jonka kokoa on vaikea arvioida näkemättä hevosen jalkoja. Kaikille hevosille suojien käyttäminen ei edes ole välttämätöntä. Suojien tarkoitus on suojata jos hevosen jalkojen liikeradan takia hevonen esimerkiksi kopsuttelee omia jalkojaan yhteen. Etu- tai takajalkojen osuessa yhteen esimerkiksi väistöliikkeitä tehdessä kutsutaan hivuttamiseksi. Tämän ongelman takia monet käyttävät hevosen jaloissa hivutussuojia. Esimerkiksi hypätessä materiaaliltaan kovia puomeja halutaan hevosen jalkoja suojata kolhuilta. Hevosen jalkojen herkin kohta on jänteet ja niitä pyritään suojaamaan vammojen välttämiseksi. Tämän takia hevosen jalkoihin voi laittaa jännesuojat. Kaikkia suojatyyppejä löytyy omanlaisensa etu- ja takajalkoihin jotka on muotoiltu hevosen jalan ja tarpeen mukaan. Jos hevosen takajalka ottaa etujalan vuohiskuoppaan/kavioon kiinni kun se kävelee, sanotaan hevosen yliastuvan. Paljon yliastuvalle hevoselle suositellaan bootseja jolloin hevosenkenkä ei pääse vaihgoittamaan vuohisia. Bootseja voidaan käyttää myös jos hevonen hivuttaa koko jalallaan, jolloin myös kaviot ottavat yhteen väistöliikkeitä tehtäessä. Suojat ovat usein valmistettu neopreenistä ja niiden ulkopinta on helposti puhdistettavaa muovia. Suojia löytyy monessa eri koossa ja värissä.
Pinteleillä voit korvata suojat joissain tilanteissa. Pinteleitä löytyy eri materiaalia eri käyttötarkoituksiin. Yleisimmin ratsastaessa käytetään fleecepinteleitä tai joustopinteleitä. Pintelipatjojen käyttö on makuasia. Jotkut käyttävät patjoja jotta pintelin paine jakautuu tasaisesti jalalle ja ettei pinteleitä saa käärittyä liian tiukalle puristamaan hevosen jalkaa. Pintelit kiinnitetään tarralla.
Suitset lisäävät kontrollia hevoseen ja niiden käyttö ratsastuksessa on suotavaa. Suitset ovat nahkaisia ja niiden koot menevät samoin kuin riimuissa. Shetland, pony, cob ja full. Väreinä suitsissa yleensä ovat musta tai ruskea. Suitsista löytyy erilaisia malleja eri turpahihnoilla. Yleensä suitsiin yhdistetaan kuolaimet. Meidän valikoimastamme löydät myös kuolaimettomat suitset.
Kuolaimet valitaan hevosen suun tuntuman ja käyttötarkoituksen mukaan. Kuolaimissa on usein hyvä kysyä apua kokeneemmalta ratsastajalta, esimerkiksi valmentajalta. Pehmeimmät ja yleisimmät kuolaimet ovat nivelkuolaimet ja kolmipalakuolaimet. Jos hevonen on voimakas viemään esimerkiksi maastossa tai esteillä voi harkita kuolainta josta löytyy enemmän vipuvartta.
Satulaa tarvitset ratsastukseen. Toki ilmankin voi mennä mutta satula tuo omat helpotuksensa, esimerksi ratsastajan tasapaino säilyy paremmin ja on helpompi keventää. Satulaa ostettaessa on hyvä miettiä mihin käyttötarkoitukseen se tulee. Perusratsastukseen usein riittää yleissatula jolla voi ratsastaa lajista riippumatta. Koulusatula on hyvä vaihtoehto paljon kouluratsastusta menevälle. Niissä on suuremmat polvituet jotka auttavat ratsastajan jalkaa pysymään paremmin paikallaan ja oikeassa asennossa. Koulusatulassa on myös pidemmät siivet ja niissä käytetään pidempiä jalustimia. Koulusatuloissa istuinosa on usein kuppimaisempi jotta siinä olisi helpompi istua esimerkiksi alhaalla harjoitusravissa. Estesatulaa suositellaan paljon esteitä hyppäävälle. Esteillä tarvitset lyhyemmät jalustimet jolloin pääset helpommin keventämään hevosen hyppyyn mukaan. Estesatulan omanlaisensa toppaukset ja matalampi istuinmalli helpottavat ratsastajan oikeassa asennossa pysymistä. Satulan lisäksi tarvitset jalustimet, jalustinhihnat ja sopivan mittaisen satulavyön.
Satulavyö valitaan satulan mukaan. Este- ja yleissatuloihin tarvitaan pidempi satulavyö sillä niissä vastinhihnat ovat korkeammalla, satulan siiven alla. Koulusatulaan riittää lyhyempikin vyö sillä siinä vastinhihnat tulevat alemmas satulan siiven alapuolelle. Materiaaleja satulavöissä on monia ja sen valitseminen on makukysymys. Hankaumista herkästi kärsivälle kannattaa valita pehmeämpi materiaali. Vyön tulee olla sopivan mittainen että sen saa kiinni ja tarpeeksi kireälle.
Satulahuopa laitetaan satulan alle suojaamaan satulaa hevosen karvoilta, hieltä ja kulumilta. Satulahuovat usein hikistyvät hevosen liikkuessa ja näin huopa on helppo pestä ja satulan nahka pysyy parempana pidempään. Paljon treenaavalle ja hikistyvälle hevoselle kannattaa valita imevä, hengittävä ja helposti kuivuva materiaali. Huopia löytyy erikokoisena ja mallisena. Erilaisiin satulamalleihin on omanlaisensa huovat. Koulusatulan kanssa on hyvä käyttää koulusatulahuopaa jotta se on tarpeeksi iso. Värejä löytyy jokaiseen makuun. Kisoissa kuitenkin käytetään yleensä valkoista.
Loimia löytyy eri paksuisia eri vuoden aikoihin. Toppaloimia tarvitaan talven pakkasissa ja ulos hevonen tarvitsee vedenpitävän sadeloimen. Loimitus on aina omistajan mielipiteistä riippuvaista. Klipatuille hevosille loimia tarvitsee lämmikkeeksi enemmän kuin hevosille joilla on luontainen talvikarva lämmittämässä. Märän hevosen kuivattamiseen soveltuu parhaiten fleece-, villa- tai vohveliloimi. Ne imevät kosteuden nopeasti itseensä ja kuivattavat hevosen. Laiduntaville ja hyönteisille aroille hevosille kannattaa kesäisin laittaa hyönteisloimi ulos. Hyönteisloimikaan ei suojaa hevosta isoimmilta paarmoilta mutta saattaa helpottaa hevosen oloa. Kesäihottumahevosilla käytössä on ekseemaloimi joka suojaa myös pienimmiltä hyönteisiltä. Loimia useilta hevosenomistajilta löytyy jokaiseen tilanteeseen ja ne ovat eniten tilaa vievä varuste.
Harjojaon hyvä hankkia hevosen karvan ylläpitoon ja hoitoon. Pölyharjalla suitaan pois suurimmat kuivikkeet ja pöly. Pääharjat ovat pehmeitä, pieniä ja näppäriä pään puhdistamiseen. Kumi- tai piikkisukalla harjataan pois kuivunut muta ja karvanlähtöaikaan rapsutellaan pois irtoavaa karvaa. Jouhien selvittämiseen on omat kampansa ja harjansa. Jouhien selvittämiseen kannattaa myös hankkia selvitysainetta. Tällöin takut selviävät hellemmin ja harjaaminen on jouhia säästävämpää. Kaviokoukku tarvitaan kavioiden putsaamiseen. Hevosen pesuun on hyvä varata pesusieni.
Haavanhoitoonvarustevalikoimasta on hyvä löytyä välttämättömyydet. Hevoset ovat eläimiä ja ne saattavat loukata itseään esimerkiksi ulkoillessa. Pienten haavojen hoitoon on hyvä löytyä puhdistusainetta ja sidetarpeita. Erilaisia salvoja ja hoitoaineita kannattaa hankkia tarpeen mukaan. Valikoimastamme löydät rohtoja moniin vaivoihin. Nahkaisia varusteita on hyvä putsata ja huoltaa. Nahankäsittelyaineilla esimerkiksi puhdistusaineilla ja öljyillä saat pidennettyä varusteiden ikää ja hyvää kuntoa.
Kävelytysloimi QHP pitää hevosen lämpimänä ja kuivana antaen samalla lavoille vapauden liikkua. Vedenpitävässä ja hengittävässä loimessa on 1200D kestävä ripstop polyester päälinen ja...
Käytäväriimunnaru joustava 125cm KQ on resorinen käytävänaru jonka toisessa päässä on paniikkihaka ja toisessa päässä vetohaka. Väri: sininen Pituus: 125cm
Käytäväriimunnaru joustava 150cm KQ on resorinen käytävänaru jonka toisessa päässä on paniikkihaka ja toisessa päässä vetohaka. Väri: sininen Pituus: 150cm
Lakeriset numerolaput timanteilla 2kpl pakkauksessa lakeripintaiset nahkaiset numerolaput joissa 3 kirkasta strassikiveä. Kiinnitysvaihtoehtoina neppariremmi sekä hakaneulalla jolla saat lapun...
Tämä kauniisti muotoiltu ja pehmustettu nahkariimu on anatomisesti muotoiltu niskasta ja turvalta, tarjoten täydellisen mukavuuden hevosellesi. - yhteensopivat soljet - pehmustetut leuka- ja...
Uusi ja innovatiivinen tapa puhdistaa kuolaimesi. Puhdistaa ja desinfioi. Puhdas kuolain on tehokas kuolain ja hevosesikin on iloinen. Kätevä matkustaessa sekä kilpailuissa. Pesupakkaus...
Lemieux Acoustic Pro korvahuppu ääntäeristävillä korvaosilla auttaa hevosta rentoutumaan esimerkiksi kisapaikoilla vaimentaen tehokkaasti teräviä ääniä.
Lemieux Arctic viilentävä koulusatulahuopa on uusi tapa pitää hevosen olo viileänä! Lemieux Arctic satulahuovat ovat valmistettu innovatiivisesta FeelCool ice materiaalista jossa on kudontaan...
Uusi LeMieux ProIce Freeze Boots tarjoaa kohdistetun jääkylmän suoraan jänteille ja nivelille. Foliovuori eristää ja pidentää tehokkaasti kylmävaikutusta, kun taas pehmeä verkkovuori suojaa...
Liukumisenesto patja pitää satulan paremmin paikallaan. Materiaali nihkepintaista ohutta pehmeää neopreenia joka reijitetty hengittävyyden takaamiseksi.
Pénélope Leprevost loimen etuosan pehmentäjä /-leventäjä jossa hevosta vasten todella pehmeä tekoturkis karva. Voidaan käyttää loimen leventämiseen T-solkien avulla tai pehmennyspatjana...