Apuohjat

Valikoimastamme löydät apuohjia moniin eri käyttötarkoituksiin. Nimensä mukaan apuohjien on tarkoitus auttaa meitä ratsastajia mutta myös hevosta. Niistä ei saisi aiheutua haittaa ratsullesi. Siksi aina valittaessa apuohjia olisi hyvä kysyä valmentajan tai jonkun muun kokeneemman konkarin mielipidettä. Apuohjat eivät saisi olla pysyvä ratkaisu ongelmien ratkaisemiseksi, lähinnä tilapäinen apu.

Mihin tarvitaan apuohjia?
Yleensä apua kaivataan kun hevonen nostaa päätään, eikä reagoi pidätteisiin tai muihin apuihin. Tarkoituksena on saada hevonen laskemaan niskaansa, saada se käyttämään selkäänsä ja näin saada parempi kontrolli hevoseen. Kun avut menevät paremmin läpi ja perille tulee hevosen takapäästä aktiivisempi. Kun haluttu reaktio on saatu aikaan pitää apuohjasta hellittää ja kiittää hevosta. Näin hevonen oppii mitä siltä halutaan ja apuohjan käytöstä voidaan luopua.

Kouluratsastuskilpailuissa kaikkien apuohjien käyttö on aina kiellettyä. Sileään ratsastukseen toki käytetään myös apuohjia mutta estekilpailuissa vapaajuoksuiset martingaalit ovat yleinen näky. Muiden apuohjien käyttö myöskään estekilpailuissa ei ole sallittua.

Mitkä ovat martingaalit?
Vapaajuoksuisilla martingaaleilla tarkoitetaan apuohjaa jossa on irtonaiset renkaat joiden läpi ohjat tulevat. Martingaalin tarkoituksena on estää hevosta nostamasta päätään liian ylös. Valikoimastamme löydät martingaaleja jotka tulevat kaulan ympärille ja rintaremmimartingaaleja jotka kiinnitetään satulaan. Satulaan kiinnitettävän martingaalin etu on että se pitää satulan hyvin paikallaan ja estää satulan liukumisen taaksepäin, varsinkin hypätessä esteitä. Rintaremmimartingaali pikalukoilla kiinnitetään useimmista satuloista löytyviin lenkkeihin. Lenkit ovat satulan etukaaren tyvessä siiven alla piilossa. Meiltä löytyy myös malleja joissa rintaremmimartingaalissa on lenkit joiden läpi vastinhihnat tulevat, näin lenkit satulassa eivät ole pakolliset. Martingaalin toinen pää kiinnitetään hevosen etujalkojen välistä satulavyöhön. Satulavyön voi laittaa martingaalin lenkin läpi tai käyttää pikalukkoa. Silloin satulavyössä on oltava lenkki pikalukolle. Ohjiin menevät osat eivät saa olla liian lyhyet. Lyhennettäessä ohja oikeaan mittaansa pitäisi ohjan ja kuolaimen välillä olla suora linja martingaalista huolimatta. Ohjissa pitää olla martingaalistopparit. Martingaali ei saa puristaa eikä painaa hevosta vaan se on säädettävä hevoselle sopivan kokoiseksi. Apuohjista martingaali on hevosystävällisin. Hevosen ollessa avuilla ja oikeassa muodossa ei apuohja vaikuta hevoseen pakottavasti.

Mitkä ovat gramaanit?
Gramaanit ovat selvästi esimerkiksi martingaaleja vahvempi apuohja. Gramaanit ovat noin 3 metriä pitkät ohjat jotka pujotetaan kuolainrenkaiden läpi hevosen etujalkojen välistä satulavyöhön kiinni. Toinen vaihtoehto gramaanit on kiinnittää satulavyöhön hevosen kylkiin. Valikoimastamme löytyviin gramaaneihin kuuluu lenkit joiden läpi satulavyö asetetaan. Jos satulavyöstä löytyy kiinnityslenkit voi gramaanit kiinnittää niihin pikalukoilla. Gramaaneja ei saa pitää liian kireällä tai ne vetävät hevosen pään liian alas hevoselle luonnottomaan ja epämielyttävään muotoon. Ratsastaja itse säätelee gramaaniohjien pituutta ratsastuksen aikana ja niitä pidetään käsissä samaan tapaan kuin kankiohjan kanssa. Alku- ja loppukäynneissä gramaaniohjatkin on hyvä antaa olla pitkänä ja hevosen kaulan rentoutua. Aloittelevien ratsastajien ja gramaaneita ensikertoja käyttävien on hyvä tutustua tähän apuohjaan esimerkiksi valmentajan opastuksella. Näin ohjia ei tule pidettyä liian lyhyenä, eikä myöskään liian pitkänä jolloin ne voisivat sotkeutua hevosen jalkoihin. Valikoimastamme löytyy kokonahkaisia gramaaniohjia ja nahan ja nyörin yhdistelmiä.

Mikä on joustochampon?
Joustochamponia voidaan käyttää ratsastaessa että hevosta juoksuttaessa. Champon on joustavaa kuminauhaa jonka vuoksi niitä saatetaan kutsua myös kumiohjiksi tai "kumppareiksi". Champon laitetaan hevosen niskaan niskaremmin päälle josta se vedetään hevosen poskia myöden kuolain renkaiden läpi etujalkojen väliin mahan alle tai satulavyön sivuille hevosen kylkiin. Champon kiinnitetään muovisilla pikalukoilla. Champonia voi kiristää ja pidentää niskan päälle tulevasta säädinkappaleesta. On oltava varovainen ettei champonista tule liian lyhyt. Sen kiristävän vaikutuksen tulisi loppua heti kun hevosen niska ja kaula on halutussa asennossa.

Mitkä ovat thiedemanohjat?
Thiedemanohjat ovat gramaanien ja martingaalien yhdistelmä ja niiden välimuoto. Niiden vaikutus on samantyyppinen kuin gramaaneissa mutta niiden kanssa käytetään erikoisohjia. Thiedemann ohja pujotetaan kuolainrenkaan läpi ja kiinnitetään erikoisohjissa oleviin lenkkeihin jolloin ratsastajan käteen tulee vain yksi ohja. Thiedemannit puetaan samaan tapaan kuin martingaalit, kaulan ympärille. Valikoimastamme löytyy thiedemannapuohja paketti johon kuuluu erikoisohjat sekä thiedemann sekä erikseen myytävät erikoisohjat.

Tuotteet 1 - 19  (Yhteensä 19)
BIB-martingaali irto Kingston - Apuohjat - 2304 - 1
Kingston
37,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
EC Hand ohjastuntuman mittarit - Apuohjat - br209903 - 1
69,95 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Freejump Collier New apuohja - Apuohjat - freejumpcollier - 1
Freejump
109,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Gramaaniohjat Kingston - Apuohjat - 2208 - 1
Kingston
alk. 49,90 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Gramaaniohjat Premie - Apuohjat - br221102 - 1
22,95 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
HKM Gramaaniohjat - Apuohjat - hkm4153 - 1
HKM
23,95 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Joustochambon - Sivuohjat ja muut juoksutustarvikkeet - kq234611 - 1
9,50 €
Heti varastosta
Lampaankarvapehmuste martingaaliin - Apuohjat - 15077 - 1
19,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Martingaali - Apuohjat - 2300 - 1
alk. 19,50 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Martingaali Kingston DL - Apuohjat - 2309 - 1
Kingston
alk. 35,00 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Ohjastuntuma-apu Soft hand rubber - Apuohjat - br209902-09 - 1
14,50 €
Heti varastosta
Ratsastussekki - Apuohjat - 2243409 - 1
17,50 €
Heti varastosta
Rintaremmimartingaali 5-piste kiinnitys - Apuohjat - hkm4154 - 1
89,95 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rintaremmimartingaali Chertsey - Apuohjat - 2302 - 1
alk. 69,90 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Rintaremmimartingaali Globus - Apuohjat - glo268200 - 1
Globus Sport AB
62,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Rintaremmimartingaali Stockholm Kingston - Apuohjat - 2315 - 1
Kingston
alk. 69,95 €
tai alk. 9 € /kk
Useita vaihtoehtoja
Thidemann lisäohja - Apuohjat - 2216 - 1
19,90 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
Thiedeman apuohjat - Apuohjat - 2206 - 1
35,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
W-Profile läppä martingaali lisäosa - Apuohjat - 15076 - 1
W-Profile
42,00 €
tai alk. 9 € /kk
Heti varastosta
poni
cob
full
x-full