Hevoselle

Kun hankkii ensimmäisen oman hevosensa, sen tarvitsema tavaramäärä saattaa monelle tulla yllätyksenä. Ratsastuskouluissa on tottunut ettei varusteista juuri nää kuin suitset, satulan, mahdollisesti suojat ja harjoja. Hevosen ylläpitoon ja siitä huolehtimiseen on kuitenkin hyvä hankkia tarvittavat perustarvikkeet. Kokosimme pientä listaa josta ensimmäisen uuden hevosen hankkivat voivat ottaa vinkkiä.

Riimu ja riimunnaru ovat hevoselle välttämättömiä. Riimuja on monen erivärisiä ja kuosisia. Parhaiten hevosesi koon saat tietää kokeilemalla. Koot ovat pienimmästä suurimpaan shetland, pony, cob ja full. Riimunnarua tarvitset hevosen taluttamiseen. Hevosia viedään tarhaan, valmistellaan ratsastukseen sidottuna ja kuljetetaan trailerissa riimu päässä. Kuljetukseen suositellaan käytettäväksi nahkaista riimua. Nahka on yleisesti kestävämpi materiaali kuin nailon josta suurin osa riimuista valmistetaan. Riimunnaruja on erimittasia. Mahdollisesti karkaavalle ja käsiteltäessä epävarmemmalle hevoselle on hyvä valita pidempi naru. Näin saat enemmän ns. "pelivaraa"

Kuljetussuojat on hyvä olla mukana kun menee hakemaan uutta hevosta. Harmittaisi todella paljon jos tällä ensimmäisellä yhteisellä matkalla hevosen jaloille pääsisi tapahtumaan jotain. Kuljetukseen kelpaavat myös muut hevosen jalkoja suojaavat pintelit tai suojat.

Suojat ovat varuste jonka kokoa on vaikea arvioida näkemättä hevosen jalkoja. Kaikille hevosille suojien käyttäminen ei edes ole välttämätöntä. Suojien tarkoitus on suojata jos hevosen jalkojen liikeradan takia hevonen esimerkiksi kopsuttelee omia jalkojaan yhteen. Etu- tai takajalkojen osuessa yhteen esimerkiksi väistöliikkeitä tehdessä kutsutaan hivuttamiseksi. Tämän ongelman takia monet käyttävät hevosen jaloissa hivutussuojia. Esimerkiksi hypätessä materiaaliltaan kovia puomeja halutaan hevosen jalkoja suojata kolhuilta. Hevosen jalkojen herkin kohta on jänteet ja niitä pyritään suojaamaan vammojen välttämiseksi. Tämän takia hevosen jalkoihin voi laittaa jännesuojat. Kaikkia suojatyyppejä löytyy omanlaisensa etu- ja takajalkoihin jotka on muotoiltu hevosen jalan ja tarpeen mukaan. Jos hevosen takajalka ottaa etujalan vuohiskuoppaan/kavioon kiinni kun se kävelee, sanotaan hevosen yliastuvan. Paljon yliastuvalle hevoselle suositellaan bootseja jolloin hevosenkenkä ei pääse vaihgoittamaan vuohisia. Bootseja voidaan käyttää myös jos hevonen hivuttaa koko jalallaan, jolloin myös kaviot ottavat yhteen väistöliikkeitä tehtäessä. Suojat ovat usein valmistettu neopreenistä ja niiden ulkopinta on helposti puhdistettavaa muovia. Suojia löytyy monessa eri koossa ja värissä.

Pinteleillä voit korvata suojat joissain tilanteissa. Pinteleitä löytyy eri materiaalia eri käyttötarkoituksiin. Yleisimmin ratsastaessa käytetään fleecepinteleitä tai joustopinteleitä. Pintelipatjojen käyttö on makuasia. Jotkut käyttävät patjoja jotta pintelin paine jakautuu tasaisesti jalalle ja ettei pinteleitä saa käärittyä liian tiukalle puristamaan hevosen jalkaa. Pintelit kiinnitetään tarralla.

Suitset lisäävät kontrollia hevoseen ja niiden käyttö ratsastuksessa on suotavaa. Suitset ovat nahkaisia ja niiden koot menevät samoin kuin riimuissa. Shetland, pony, cob ja full. Väreinä suitsissa yleensä ovat musta tai ruskea. Suitsista löytyy erilaisia malleja eri turpahihnoilla. Yleensä suitsiin yhdistetaan kuolaimet. Meidän valikoimastamme löydät myös kuolaimettomat suitset.

Kuolaimet valitaan hevosen suun tuntuman ja käyttötarkoituksen mukaan. Kuolaimissa on usein hyvä kysyä apua kokeneemmalta ratsastajalta, esimerkiksi valmentajalta. Pehmeimmät ja yleisimmät kuolaimet ovat nivelkuolaimet ja kolmipalakuolaimet. Jos hevonen on voimakas viemään esimerkiksi maastossa tai esteillä voi harkita kuolainta josta löytyy enemmän vipuvartta.

Satulaa tarvitset ratsastukseen. Toki ilmankin voi mennä mutta satula tuo omat helpotuksensa, esimerksi ratsastajan tasapaino säilyy paremmin ja on helpompi keventää. Satulaa ostettaessa on hyvä miettiä mihin käyttötarkoitukseen se tulee. Perusratsastukseen usein riittää yleissatula jolla voi ratsastaa lajista riippumatta. Koulusatula on hyvä vaihtoehto paljon kouluratsastusta menevälle. Niissä on suuremmat polvituet jotka auttavat ratsastajan jalkaa pysymään paremmin paikallaan ja oikeassa asennossa. Koulusatulassa on myös pidemmät siivet ja niissä käytetään pidempiä jalustimia. Koulusatuloissa istuinosa on usein kuppimaisempi jotta siinä olisi helpompi istua esimerkiksi alhaalla harjoitusravissa.  Estesatulaa suositellaan paljon esteitä hyppäävälle. Esteillä tarvitset lyhyemmät jalustimet jolloin pääset helpommin keventämään hevosen hyppyyn mukaan. Estesatulan omanlaisensa toppaukset ja matalampi istuinmalli helpottavat ratsastajan oikeassa asennossa pysymistä. Satulan lisäksi tarvitset jalustimet, jalustinhihnat ja sopivan mittaisen satulavyön.

Satulavyö valitaan satulan mukaan. Este- ja yleissatuloihin tarvitaan pidempi satulavyö sillä niissä vastinhihnat ovat korkeammalla, satulan siiven alla. Koulusatulaan riittää lyhyempikin vyö sillä siinä vastinhihnat tulevat alemmas satulan siiven alapuolelle. Materiaaleja satulavöissä on monia ja sen valitseminen on makukysymys. Hankaumista herkästi kärsivälle kannattaa valita pehmeämpi materiaali. Vyön tulee olla sopivan mittainen että sen saa kiinni ja tarpeeksi kireälle.

Satulahuopa laitetaan satulan alle suojaamaan satulaa hevosen karvoilta, hieltä ja kulumilta. Satulahuovat usein hikistyvät hevosen liikkuessa ja näin huopa on helppo pestä ja satulan nahka pysyy parempana pidempään. Paljon treenaavalle ja hikistyvälle hevoselle kannattaa valita imevä, hengittävä ja helposti kuivuva materiaali. Huopia löytyy erikokoisena ja mallisena. Erilaisiin satulamalleihin on omanlaisensa huovat. Koulusatulan kanssa on hyvä käyttää koulusatulahuopaa jotta se on tarpeeksi iso. Värejä löytyy jokaiseen makuun. Kisoissa kuitenkin käytetään yleensä valkoista.

Loimia löytyy eri paksuisia eri vuoden aikoihin. Toppaloimia tarvitaan talven pakkasissa ja ulos hevonen tarvitsee vedenpitävän sadeloimen. Loimitus on aina omistajan mielipiteistä riippuvaista. Klipatuille hevosille loimia tarvitsee lämmikkeeksi enemmän kuin hevosille joilla on luontainen talvikarva lämmittämässä. Märän hevosen kuivattamiseen soveltuu parhaiten fleece-, villa- tai vohveliloimi. Ne imevät kosteuden nopeasti itseensä ja kuivattavat hevosen. Laiduntaville ja hyönteisille aroille hevosille kannattaa kesäisin laittaa hyönteisloimi ulos. Hyönteisloimikaan ei suojaa hevosta isoimmilta paarmoilta mutta saattaa helpottaa hevosen oloa. Kesäihottumahevosilla käytössä on ekseemaloimi joka suojaa myös pienimmiltä hyönteisiltä. Loimia useilta hevosenomistajilta löytyy jokaiseen tilanteeseen ja ne ovat eniten tilaa vievä varuste.

Harjojaon hyvä hankkia hevosen karvan ylläpitoon ja hoitoon. Pölyharjalla suitaan pois suurimmat kuivikkeet ja pöly. Pääharjat ovat pehmeitä, pieniä ja näppäriä pään puhdistamiseen. Kumi- tai piikkisukalla harjataan pois kuivunut muta ja karvanlähtöaikaan rapsutellaan pois irtoavaa karvaa. Jouhien selvittämiseen on omat kampansa ja harjansa. Jouhien selvittämiseen kannattaa myös hankkia selvitysainetta. Tällöin takut selviävät hellemmin ja harjaaminen on jouhia säästävämpää. Kaviokoukku tarvitaan kavioiden putsaamiseen. Hevosen pesuun on hyvä varata pesusieni.

Ämpäristä voit ruokkia ja juottaa hevostasi.


Haavanhoitoon varustevalikoimasta on hyvä löytyä välttämättömyydet. Hevoset ovat eläimiä ja ne saattavat loukata itseään esimerkiksi ulkoillessa. Pienten haavojen hoitoon on hyvä löytyä puhdistusainetta ja sidetarpeita. Erilaisia salvoja ja hoitoaineita kannattaa hankkia tarpeen mukaan. Valikoimastamme löydät rohtoja moniin vaivoihin. Nahkaisia varusteita on hyvä putsata ja huoltaa. Nahankäsittelyaineilla esimerkiksi puhdistusaineilla ja öljy
illä saat pidennettyä varusteiden ikää ja hyvää kuntoa.


Hevosen hyvinvoinnin takaavat laadukkaat ja tarkoin valikoidut tuotteet merkeiltä:
Acavallo, Aiver, HKM, B Vertigo, Back On Track, Kingston, BR, Royal Steel, Bucas, Cheval, Effax, Effol, Horse Guard, Horse Comfort, Equitare, Eskadron, Euro-Star, Rain Buster, Globus, Black Horse, Dodson & Horrel, eQ-Kemppi, Ideal Harness, Lami-Cell, Velj. Wahlsten, Solheds, Likit, QHP
1,160 tuotetta
Järjestys:
Wahlsten Luxus full neck villaloimi - Villaloimet - 9030-NB - 2
Velj.Wahlstén

Wahlsten Luxus full neck villaloimi

Tyylikäs ja lämmin paksu villaloimi pitää hevosen lämpimänä ja kuivaa tehokkaasti kostean hevosen
Tummansininen
135 cm
(1)
125,00 €
Globus ponin ulkotoppaloimi Tarzan 200g - Poniloimet - gloU00367 - 1
Globus Sport AB

Globus ponin ulkotoppaloimi Tarzan 200g

Ponin ulkotoppaloimi 200g toppavuorella on erittäin suosittu lämmin sadeloimi jossa hyvä istuvuus pienemmille poneille ja varsoille /nuorille
Globus ponin ulkotoppaloimi Tarzan 200g - Poniloimet - gloU00367 - 1
75 cm
(0)
79,90 €
Villaviltti Lippo marin/viini 100% villa - Villaloimet - kq326020 - 1
Villaviltti Lippo marin/viini 100% villa - Villaloimet - kq326020 - 2
Lippo

Villaviltti Lippo marin/viini 100% villa

Villaviltti Lippo marin/viini 180cmx210cm 100% villaa pitää hevosen lämpimänä ennen ja jälkeen treenin.
(0)
189,00 €
Tilaustuote, tilaamme erikseen toimittajalta.
Lähetysaika n. 5-21 arkipäivää
Bucas Freedom sadeloimi+kaulapala 100g - Sadeloimet - bu67525-62 - 1
Bucas Freedom sadeloimi+kaulapala 100g - Sadeloimet - bu67525-62 - 2
bucas

Bucas Freedom sadeloimi+kaulapala 100g

Bucas Freedom sadeloimi irroitettavalla kaulakappaleella ja 100g toppauksella. Super kevyt ja napakasti istuva ulkoloimi sopii erityisen hyvin edestä kapeammille hevosille...
Tummansininen
125cm
(0)
149,00 €
Globus highneck sadeloimi Tarzan1 100g - Sadeloimet - gloU00352 - 1
Globus Sport AB

Globus highneck sadeloimi Tarzan1 100g

Globus highneck sadeloimi Tarzan 1 100g kevyt toppavuorella on erittäin suosittu sadeloimi jossa hyvin istuva highneck etuosa
Globus highneck sadeloimi Tarzan1 100g - Sadeloimet - gloU00352 - 3
125 cm
(0)
84,90 €
Nahkaiset ohjasajo-ohjat Globus - Juoksutusliinat ja ohjasajo-ohjat - glo475750-475760 - 1
Nahkaiset ohjasajo-ohjat Globus - Juoksutusliinat ja ohjasajo-ohjat - glo475750-475760 - 2
Globus Sport AB

Nahkaiset ohjasajo-ohjat Globus

Nahkaiset ohjasajo-ohjat Globus saatavilla 13m tai 16m pituisina. Ohjien leveys on 20mm. Väreinä musta, ruskea sekä new tan (vaaleanruskea)
Musta
13m
(0)
109,00 €
Bucas Smartex Rain ponin sadeloimi - Poniloimet - bu628085-02 - 1
Bucas Smartex Rain ponin sadeloimi - Poniloimet - bu628085-02 - 2
bucas

Bucas Smartex Rain ponin sadeloimi

Poni sadeloimi monipuolinen ja kestävä ulkoloimi kuivaavalla staydry vuorikankaalla
Sininen
85 cm
(0)
199,00 €
Back on Track fullneck fleeceloimi - Fleeceloimet ja coolerit - bot2117 - 1
Back on Track fullneck fleeceloimi - Fleeceloimet ja coolerit - bot2117 - 2
Ale -25%
Back on Track

Back on Track fullneck fleeceloimi

Back on Trackin fleeceloimi kiinteällä kaulapalalla. Käytännöllinen kuivatusloimi, joka kuivaa hevosesi nopeammin ja pitää sen lämpimänä. Fleeceloimi peittää sekä kaulan että vartalon ja...
Musta
115 cm
(0)
198,75 €Ovh. 265,00 €
Bucas Quilt Silkyfeel talliloimi 150g - Tallitoppaloimet - bu45235-02 - 1
Bucas Quilt Silkyfeel talliloimi 150g - Tallitoppaloimet - bu45235-02 - 2
bucas

Bucas Quilt Silkyfeel talliloimi 150g

Bucas Quilt talliloimi 150g silkyfeel vuorauksella on monipuolinen loimi, jota voidaan käyttää yksinään tai lisäkerroksena Bucas talliloimen tai sadeloimen alla.
Tummansininen
125cm
(0)
129,00 €
Wahlsten XL fullneck ulkoloimi 150g - Ulkotoppaloimet - 119006-180 - 1
Velj.Wahlstén

Wahlsten XL fullneck ulkoloimi 150g

XL fullneck ulkotoppaloimi 150g on erityisesti muotoiltu isoille ja leveille hevosille
135 cm
(0)
145,00 €
Freejump Soft up Classic turvajalustimet - Jalustimet - freejumpclassic - 2
Freejump

Freejump Soft up Classic turvajalustimet

Freejump Soft up Classic jalustimet uusi turvajalustin on sirompi ja hieman pienempi ja kevyempi malli kuin Freejump soft up pro jalustimet. Lisäksi jalustimessa hihnan kiinnitys on perinteisen...
Freejump Soft up Classic turvajalustimet - Jalustimet - freejumpclassic - 2
(0)
285,00 €
Lippo 1200d sadeloimi +kaulapala 50g - Sadeloimet - kq301051 - 1
Lippo

Lippo 1200d sadeloimi +kaulapala 50g

Kevyt ja vahva 1200d sadeloimi irroitettavalla kaulakappaleella ja 50g toppauksella
115 cm
(0)
129,00 €
Acavallo Seat Saver Ortho Pubis Gel-in - Satulatarvikkeet - AC515 - 2
Acavallo

Acavallo Seat Saver Ortho Pubis Gel-in

Acavallo Seat Saver Ortho Pubis Gel-in Drilex istuinpehmuste satulaan on erityisesti muotoiltu auttamaan ratsastajia joilla ongelmia häpyluun alueella ratsastuksen aikana....
Musta
Full koulu
(1)
125,00 €
Acavallo Seat saver Ortho-coccyx gel in - Satulatarvikkeet - hs41405030 - 1
Acavallo Seat saver Ortho-coccyx gel in - Satulatarvikkeet - hs41405030 - 3
Acavallo

Acavallo Seat saver Ortho-coccyx gel in

Acavallo seat saver Ortho Cocyx gel-in istuinpehmuste on kehitetty erityisesti ratsastajille joilla on ongelmia häntäluun tai istuinluiden alueella. Pehmeä ja paksu geelivuoraus satulaa vasten...
Musta
Full koulu
(1)
125,00 €
Globus ponin highneck sadeloimi Tarzan 1 - Poniloimet - gloU00349 - 2
Globus Sport AB

Globus ponin highneck sadeloimi Tarzan 1

Globus ponin highneck sadeloimi Tarzan 1 100g kevyt toppavuorella on erittäin suosittu sadeloimi jossa hyvä istuvuus pienemmille poneille ja varsoille /nuorille
Globus ponin highneck sadeloimi Tarzan 1 - Poniloimet - gloU00349 - 3
75 cm
(0)
74,90 €
Stubben golden wings 3-palakuolain - Kuolaimet - st2262 - 1
Stübben

Stubben golden wings 3-palakuolain

Stübben Golden Wings 3-palakuolain on Sweet copper materiaalia,se on korkealaatuinen ja tukeva aines.Kuolain on täysin nikkeli vapaa ja sisältää 89% kuparia.Suojaa suupieliä 100% nipistyksiltä....
9,5 cm
(0)
104,95 €
Globus ponin sadeloimi Tarzan vadelma - Sadeloimet - U00327h - 1
Globus ponin sadeloimi Tarzan vadelma - Sadeloimet - U00327h - 2
Globus Sport AB

Globus ponin sadeloimi Tarzan vadelma

Ponin sadeloimi vadelmanliila Tarzan on hyvin istuva vuoreton ulkoloimi pikku poneille ja varsoille.
75 cm
(0)
69,00 €
Lemieux Diamante äänieristetty huppu - Korvahuput - lm5356 - 1
Lemieux Diamante äänieristetty huppu - Korvahuput - lm5356 - 2
LeMieux

Lemieux Diamante äänieristetty huppu

Lemieux Diamante äänieristetty korvahuppu timanttireunuksella koristeltu, ääniä vaimentava korvahuppu auttamaan hevosta pysymään rentona esim.treeneissä tai kisoissa
Tummansininen
M
(0)
68,95 €
Kuolaimettomat suitset qhp anatomical - Kuolaimettomat suitset - qhp9089 - 1
QHP

Kuolaimettomat suitset qhp anatomical

Anatomisesti muotoillut kuolaimettomat suitset ovat muotoiltu niin että ne vähentäisivät pään herkkien hermokohtien painetta mahdollisimman hyvin.
Kuolaimettomat suitset qhp anatomical - Kuolaimettomat suitset - qhp9089 - 3
Shettis
(0)
89,95 €
Ideal Equestrian Luxury mäkivyö - Vetoliinat, potkuremmit & vyöt  - HD9008 - 1
Ideal Equestrian

Ideal Equestrian Luxury mäkivyö

Ideal Equestrian Luxury Mäkivyöt ovat tukevaa laadukasta nahkaa ja niissä on pehmeä nahkatoppaus, saatavana koot poni-full sekä kolme eri väriä!
Musta
Poni
(0)
179,00 €
Back On Track fleeceloimi - Fleeceloimet ja coolerit - bot24742 - 1
Back on Track

Back On Track fleeceloimi

Back On Track fleeceloimi on kuukauden Back On Track eli HELMIKUUN AJAN -15%!
145 cm
(0)
232,00 €
Bucas Freedom fn sadeloimi 150g syksy25 - Sadeloimet - bu67225-73 - 1
bucas

Bucas Freedom fn sadeloimi 150g syksy25

Bucas Freedom turnout fullneck sadeloimi 150g toppauksella uusissa syksyn väreissä raspberry ja smoke grey
Bucas Freedom fn sadeloimi 150g syksy25 - Sadeloimet - bu67225-73 - 1
125 cm
(0)
159,00 €
Wintec Cair satulavyö - Satulavyöt - WGC1001 - 1
Wintec Cair satulavyö - Satulavyöt - WGC1001 - 2
Wintec

Wintec Cair satulavyö

Musta
100cm
(0)
159,00 €
Globus highneck sadeloimi Tarzan 0g - Sadeloimet - gloU00332 - 1
Globus Sport AB

Globus highneck sadeloimi Tarzan 0g

Globus highneck sadeloimi Tarzan 0g on hyvin istuva kevyt sadeloimi jossa liukaspintainen vuoraus hiertymien estämiseksi
Globus highneck sadeloimi Tarzan 0g - Sadeloimet - gloU00332 - 3
125 cm
(0)
79,00 €
Villaviltti Lippo Dullingham 180x210cm - Villaloimet - kq326090 - 1
Villaviltti Lippo Dullingham 180x210cm - Villaloimet - kq326090 - 2
Lippo

Villaviltti Lippo Dullingham 180x210cm

Dullingham villaviltti pitää hevosen lämpimänä tai sopii myös sohvaviltiksi lämpimän ja pehmeän materiaalin ja kauniiden värien ansiosta
(0)
149,90 €
Tilaustuote, tilaamme erikseen toimittajalta.
Lähetysaika n. 5-21 arkipäivää
Heijastava ajoloimi fleecevuorella - Ajoloimet - RKR10-12 - 1
Ideal Equestrian

Heijastava ajoloimi fleecevuorella

Heijastinajoloimi fleecevuorella, jossa vedenpitävä päällikangas. Loimessa on hyvä istuvuus ja reiät ohjasavaimille.
Poni
(0)
72,95 €
Westernsatulahuopa Utah - Satulahuovat western - wh9454855 - 2
Waldhausen

Westernsatulahuopa Utah

Westernsatulahuopa Utah on tukeva anatomisesti muotoiltu westernpatja jossa tekoturkisvuori.
Westernsatulahuopa Utah - Satulahuovat western - wh9454855 - 2
(0)
69,95 €
Globus highneck ponin sadeloimi Tarzan 0 - Poniloimet - gloU00330 - 1
Globus Sport AB

Globus highneck ponin sadeloimi Tarzan 0

Globus highneck ponin sadeloimi Tarzan 0g on hyvin istuva vuoreton ulkoloimi pikku poneille ja varsoille.
Globus highneck ponin sadeloimi Tarzan 0 - Poniloimet - gloU00330 - 1
75 cm
(0)
69,00 €
Lippo 1200d sadeloimi +kaulapala 100g - Sadeloimet - kq30311 - 1
Lippo

Lippo 1200d sadeloimi +kaulapala 100g

Vahva Supreme plus 1200d sadeloimi 100g toppauksella ja irroitettavalla kaulakappaleella
115 cm
(0)
134,90 €
Acavallo Seat Saver Ortho Cocyx gel-out - Satulatarvikkeet - ac41400009-gp - 1
Acavallo

Acavallo Seat Saver Ortho Cocyx gel-out

Acavallo seat saver Ortho Cocyx gel-out istuinpehmuste on kehitetty erityisesti ratsastajille joilla on ongelmia häntäluun tai istuinluiden alueella. Pehmeä mutta pitoa antava geeli toimii...
Acavallo Seat Saver Ortho Cocyx gel-out - Satulatarvikkeet - ac41400009-gp - 1
Full koulu
(0)
125,00 €
Qhp ekseemaloimi Hoodie, edestä avattava - Hyönteisloimet - qhp6315 - 1
Qhp ekseemaloimi Hoodie, edestä avattava - Hyönteisloimet - qhp6315 - 2
QHP

Qhp ekseemaloimi Hoodie, edestä avattava

Edestä avattava ekseemaloimi kesäihottumaisten hevosten suojaamiseen hyönteisiltä. Kaulaosassa kiinteä, korvien yli tuleva niskasuoja
90 cm
(0)
124,90 €
Kenttäsuojat taakse Q-cross - Suojat taakse - qhp4046 - 4
Q-cross

Kenttäsuojat taakse Q-cross

Qhp Kenttäsuojat eteen Q-cross tekniset ja jalan ympäri suojaa antavat kenttäsuojat ovat valmistettu likaa ja vettä hylkivästä materiaalista joten ne eivät muutu painavaksi märissäkään...
Kenttäsuojat taakse Q-cross - Suojat taakse - qhp4046 - 4
S
(0)
59,95 €
Globus sadeloimi miniponille / varsalle - Sadeloimet - gloU00340 - 1
Globus Sport AB

Globus sadeloimi miniponille / varsalle

Globus sadeloimi miniponille tai varsalle 100g toppauksella. Loimessa super hyvin varsalle /kapealle ponille istuva etuosa jossa high neck leikkaus
Tummansininen
55cm
(0)
59,00 €
QHP Falabella ulkotoppaloimi 200g navy - Ulkotoppaloimet - qhp6332 - 1
QHP Falabella ulkotoppaloimi 200g navy - Ulkotoppaloimet - qhp6332 - 2

QHP Falabella ulkotoppaloimi 200g navy

Kaikkein pienimmille poneille mitoitettu 200g ulkotoppaloimi, käy hyvin myös varsan ensiloimeksi ja on todettu sopivan myös mm. vuohille.
60 cm
(0)
58,95 €
Horse Guard Veda villaloimi ristivöillä - Villaloimet - hg506014 - 1
Horse Guard Veda villaloimi ristivöillä - Villaloimet - hg506014 - 2
Ale -20%
Horse Guard

Horse Guard Veda villaloimi ristivöillä

Lämmin tyylikäs villaloimi irroitettavilla ristivöillä on täydellinen loimi kuljetus-, kisa- ja talliloimeksi
Navy sininen
115 cm
(0)
92,76 €Ovh. 115,95 €